Muuriankkuri 2/2025

Espoon Karhusaari - Sinebrychoffien kesäparatiisista kaikkien aarteeksi

Espoon kaupungin omistama luonnonkaunis Karhusaari ja siellä sijaitseva Sinebrychoffin suvun vanha huvilakokonaisuus on ainutlaatuisen arvokas kulttuuriympäristö, joka kertoo Espoon pitkästä ja värikkäästä historiasta sekä menneiden aikojen ylellisestä huvilaelämästä. Karhusaari on mahdollista nostaa uuteen kukoistukseen sekä kaupunkia hyödyttäen että ympäristöä vaalien.

"Espoo on kaupunki, jolla ei ole historiaa, perinteitä, eikä identiteettiä. Espoossa ei ole mitään mistä kiinnostua, tai mihin kiinnittyä.” Tällaiset mm. Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin Espoo – Totuus Suomesta-teoksen esipuheessa esitetyt ja yleiset käsitykset kumoutuvat heti Helsingistä Länsiväylää Espoon puolelle saavuttaessa. Vilkkaan moottoritien toisella puolella nousevat Keilaniemen modernit konttoritornit korkeuksiin, avomeren puolella erottuu 1890-luvun alussa rakennettu uljas Sinebrychoffin huvila ja Karhusaaren kaunis kulttuurimaisema. Yhdessä ne kertovat Espooseen saapuville kaupunkimme monipuolisuudesta sekä uuden ja vanhan rinnakkainelosta; Espoolla on pitkä ja värikäs historiasta sekä paljon, mistä kiinnostua!

Vuosikymmeniä Ruususen unta lähes hylättynä nukkuneen Karhusaaren rakennukset sekä upea luonto ovat olleet useaan kertaan uhattuina, ja vain muutama vuosi sitten paikkaan tyystin sopimattomat lisärakennussuunnitelmat massiivisine liikennejärjestelyineen saatiin kuntalaisten aktiivisuuden ansiosta torjuttua.

Sinebrychoffien kesäparatiisi ja Hagalundin hyvät ihmiset

Karhusaaren historia on osa Hagalundin kartanon sekä Sinebrychoffin suvun tarinaa.

Paul Sinebrychoff vanhempi osti Hagalundin ja Otnäsin kartanot 1850-luvulla perheensä kesänviettopaikaksi, ja yhdistetystä suurtilasta alettiin käyttää nimeä Hagalund. Sinebrychoffien omistuskausi oli loistokas ja espoolaisia monin tavoin hyödyttävä.  Hagalund oli paitsi upporikkaan perheen ylellinen kesäparatiisi myös hyvin hoidettu mallitila, missä harjoitettiin karjanhoitoa, maanviljelystä sekä metsänhoitoa.

Kotkansaarella sijainneen varuskunnan vaatimattoman olutpanimon ja kapakan pitäjinä aloittaneet Sinebrychoffit uhmasivat 1800-luvun sääty-yhteiskunnan rajoituksia nousemalla lyhyessä ajassa omalla ahkeruudellaan, lahjakkuudellaan ja rohkeudellaan yhteiskunnan huipulle.

Gavrilovin kylästä kotoisin olleen perheen Pjotr-isän kuoleman jälkeen muu perhe palasi Venäjälle, mutta nuoret pojat Nikolai ja Paul muuttivat uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin ja vaurastuivat nopeasti panimotoiminnalla ja muilla menestyneillä liiketoimillaan. Nikolai loi perustan ja hänen kuoltuaan Paul jatkoi taitavasti ja tarmokkaasti monipuolisen liiketoiminnan kehittämistä.  Kauppaneuvoksen arvon saanut Paul oli koko Helsingin korkeimmin verotettu yksityishenkilö, ja Sinebrychoffeja enemmän rahaa sanottiin olevan vain Suomen Pankilla.

Nikolai Sinebrychoff ei koskaan avioitunut, ja Paul-veli ehti täyttää 50 vuotta ennen kuin solmi avioliiton itseään 30 vuotta nuoremman palvelustyttönsä Anna Tichanoffin kanssa. Aviopuolisoiden ikä- ja luokkaerosta huolimatta avioliitto, josta syntyi neljä lasta, oli mitä ilmeisimmin onnellinen.

Sinebrychoffit käyttivät suurta omaisuuttaan avokätisesti monipuoliseen hyväntekeväisyystyöhön sekä kulttuurin ja sivistyksen tukemiseen. Sinebrychoffit olivat aktiivisia ja ennakkoluulottomia edelläkävijöitä myös työntekijöidensä hyvinvoinnin kehittämisessä perustaessaan heille mm. oman sairaalan, koulun ja eläkerahaston.

Vaatimattomissa oloissa kasvanut ja ahkeralla työllä edennyt Anna Sinebrychoff oli älykäs, voimakastahtoinen sekä hyvin lämminsydäminen ja antelias nainen; ihailtu ja rakastettu sekä seurapiireissä että alaistensa keskuudessa. Anna harjoitti koko elämänsä laajaa hyväntekeväisyyttä ilman suuria elkeitä. Häntä kutsuttiin Köyhien Äidiksi ja Espoossa hänen perheensä tunnettiin Hagalundin hyvinä ihmisinä. Anna osallistui aktiivisesti ja menestyksekkäästi myös liikeyrityksen hoitoon. 

Nicolas ja Anna Sinebrychoffin Björnholm

Karhusaaren huvilakonaisuus valmistui 1890-luvun alussa, kun Hagalundin kartanosta erotettiin Sinebrychoffien vanhimmalle pojalle Nicolakselle alue, johon kuuluivat nykyiset Karhusaari, Keilaniemi ja Hanasaari.

Uusrenesanssia edustavat puiset huvilarakennukset suunnitteli perheen ystävä, arkkitehti K. A. Wrede. Asiantuntijat pitävät huvilaa monine talousrakennuksineen Espoon 1800-luvun huviloista rakennustaiteellisesti arvokkaimpana ja mielenkiintoisimpana. 

Esikoispoikana Nicolaksesta kaavailtiin isänsä työn jatkajaa. Nicolaksen johtajakausi jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä opiskelua ja työntekoa enemmän häntä kiinnosti juhliminen sekä reipas ulkoilmaelämä, purjehdus ja metsästys. Nicolas luopuikin johtajuudesta nopeasti ja asetettiin Anna-äitinsä holhouksen alle. 

Nicolas solmi vain 22-vuotiaana avioliiton ylhäisen aatelisnaisen Anna Nordenstamin kanssa. Liitosta syntyi yksi lapsi, tytär Olga, jota kutsuttiin Ollyksi.

Björnholmin kesäparatiisissaan perhe vietti ylellistä ja vilkasta seuraelämää, ja Nicolas saattoi nauttia rakastamastaan ulkoilmaelämästä ja iloisesta juhlinnasta. Anna-puolison sukulaissuhteiden ansiosta mm. Mannerheimin perhe oli läheinen ja Carl Gustaf Mannerheim usein nähty vieras huvilalla.  Björnholm oli toimiva pienoismaatila eläimineen, peltoineen, puutarhoineen ja meijereineen. Helsinkiin kuljettiin omalla höyryaluksella,  talvisin jäätietä reellä.

Osasyynä Nicolaksen haluttomuuteen käyttää aikaansa opiskeluun ja työntekoon saattoi olla hänen heikko terveytensä ja tietoisuus elinajan rajallisuudesta. Nicolas ehti nauttia rakennuttamastaan huvilasta vain muutamia vuosia, sillä hän kuoli tuberkuloosiin vuonna 1896 ainoastaan 40-vuotiaana.

Nicolaksen Anna-leski eli 90-vuotiaaksi ja vietti huvilassa kaikki kesänsä kuolemaansa asti. Maailman muuttumisesta huolimatta hän pyrki ylläpitämään edellisen vuosisadan huvielämän traditioita ja seremonioita. Suuri isku oli 1930-luvulla valmistunut Jorvaksentie, joka rikkoi Björnholmin rauhallisen miljöön, ja jonka alta purettiin iso joukko rakennuksia. Äärimmäiseen ylhäisyyteen ja ylellisyyteen syntynyt ja tottunut Anna joutui seuraamaan, kuinka sääty-yhteiskunta mureni ja ystävät sekä sukulaiset kuolivat, tai katosivat maailmalle. Alustalaiset kutsuivat vanhemmiten sokeaa Annaa nimellä ”Blinda Tant Anna” ja uskoivat hänen itkeneen silmänsä surusta ja ikävästä sokeiksi. Annan kuollessa 1944 Sinebrychoffin nimi katosi Suomesta.

Kirjailijanurasta haaveilut ja mm. antroposofiaan sekä Rudolf Steinerin oppeihin tutustunut Olly Sinebrychoff asui suuren osan elämästään ulkomailla ja avioitui samoista asioista   kiinnostuneen Uno Donnerin kanssa. Uno Donner perusti Suomen antroposofisen seuran ja toimi pitkään sen puheenjohtajana.

Donnereiden avioliitto oli lapseton, ja hiukan ennen kuolemaansa he lahjoittivat mittavan omaisuutensa, johon kuului myös Björnholmin tila Åbo Akademille. Lahjoituksen pohjalta perustettiin uskontotieteelliseen ja kulttuurihistorialliseen tutkimukseen erikoistunut. Donnerska Institutet.

Vuonna 1980 Åbo Akademi suunnitteli rappiolle päässeen Björnholmin alueen myyntiä rakennusyhtiölle, jonka tarkoituksena oli purkaa huvilarakennukset ja rakentaa paikalle liiketiloja.  Värikkäiden ja lainsäädännön muutoksiinkin johtaneiden vaiheiden jälkeen Espoon kaupunki käytti etuosto-oikeuttaan, minkä seurauksena Keilaniemeen nousi vähitellen hyvin tiivis ja moderni toimistokeskittymä kun Karhusaari säästyi lisärakentamiselta ja vanhat rakennukset purkamiselta. Päärakennus kunnostettiin ja vuosikymmenten ajan alakertaa sai vuokrata juhlakäyttöön, yläkerrassa oli taiteilijoiden työhuoneita. Huvilan käyttöaste oli kuitenkin matala, piharakennukset jätettiin rapistumaan ja suurimmalle osalle espoolaisiakin rakennukset pysyivät suljettuina. Sen sijaan Karhusaaresta rantapolkuineen, kallioineen ja niittyineen tuli erittäin suosittu ja rakastettu lähiluontoalue.

Tavoitteena kaikkien Karhusaari

Karhusaaren kulttuuriympäristö on ollut uhattuna myös viime vuosina. Alkuvuonna 2019 kaupungin päätöksentekoon tuotiin Lastenmaailma-nimellä ajettu kaupungin johdon sekä monien tunnettujen ja hyvin verkostoituneiden henkilöiden tukema hanke, joka olisi merkinnyt mm. mittavan lisärakentamisen sekä massiiviset liikennejärjestelyt maantäyttöineen sallivaa kaavamuutosta.  Asukkaat, joille Karhusaari oli tuttu ja rakas ymmärsivät, että paikka on suunnitellulle hankkeelle, tavoitelluille 600 000 vuosittaiselle kävijälle ja 500 auton pysäköintialueelle tyystin sopimaton ja näyttivät voimansa. Yli viisi tuhatta espoolaista allekirjoitti hanketta vastustaneen kuntalaisaloitteen, ja alueen suojelemiseksi ja kehittämiseksi on vapaaehtoistyönä laadittu suunnitelmia, perustettu yhdistyksiä sekä järjestetty monenlaisia tapahtumia.

Asukkaiden laajamittainen ja jyrkkä vastustus tuntui yllättäneen ja pelästyttäneen poliittiset päättäjät. Lastenmaailma vetäytyi, kaupunki kunnosti huvilan sekä pienet piharakennukset ja alueen tulevaisuutta on ryhdytty suunnittelemaan uudelta pohjalta.

Erinomaistesti julkisella liikenteellä saavutettavasta Karhusaaresta voi saada erittäin vetovoimaisen kohteen, joka tuo Espoolle työpaikkoja, tuloja, ja positiivista näkyvyyttä.

Rakennukset pitäisi saada aktiiviseen käyttöön ja alueen elinvoimaa taiteen, kulttuurin ja vapaa-ajan paikkana sekä matkailukohteena kehittää hyvässä yhteistyössä yritysten, oppilaitosten ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä kuntalaisten kanssa. Suomessa monia hienoja kulttuurimiljöitä on otettu taiteen ja kulttuurin käyttöön ja näyttelyistä ja tapahtumista tullut paikkakunnan tunnusmerkkejä ja vetovoimaisia vierailukohteita. Tämä on mahdollista  ilman massiivista uudisrakentamista, tai luonnon tuhoamista.  

Yhteinen kulttuuriympäristömme, historialliset rakennukset sekä tarinat ovat tutkitusti myös merkittäviä kuntalaisten hyvinvoinnin sekä kunnan elinvoiman lähteitä. Alati kasvavan ja muuttuvan metropolin melskeissä on hyvä muistaa, että olemme osa pitkää ja kiehtovaa tarinaa.  Historiamme tuntien ja arvokasta kulttuuriperintöämme vaalien on hyvä rakentaa tulevaisuutta, mennyttä arvostaen ja uuteen rohkeasti katsoen.

Eläköön ja kukoistakoon kaikkien yhteinen Karhusaari!

Teksti: VTM, MTi Mari Anthoni